Uraanin etsintä uhkaa saastuttaa maaperän ja pohjavedet Ranualla. Tarvitaan pikaista toimintaa estämään ympäristörikos.
Tule mukaan esittämään näkemyksesi säteilyvapaan Lapin puolesta torstaina 13.8.2009 TAMPEREEN KESKUSTORILLE KLO 12 tai Kolmen Sepän patsaalle HELSINKIIN KLO 15. Ota mukaasi esimerkiksi katuliituja, oma banderolli, soittimia tai oma kaasunaamari!
Areva Resources Finland Oy jätti 1.9.2008 työ- ja elinkeinoministeriölle valtaushakemuksen Ranuan ja Rovaniemen rajan ylittävästä Asentolamminojan alueesta. 3.8.2009 Ranuan kunnanhallitus antoi hyväksyntänsä kaivoshankkeelle. Paikalliset kaivausten vastustajat pelkäävät Arevan aloittavan koeporaukset päätöksen jälkeen. Yhtiö on jo suorittanut koekaivantoja alueen eteläosassa maanomistajan luvalla.
Kunnanvaltuuston myönteisen päätöksen jälkeen yhtiön olisi odotettava työ- ja elinkeinoministeriön päätöstä valtaushakemuksesta voidakseen aloittaa koeporaukset. Nykyisen kaivoslainepäselvyyksien vuoksi porauksia saatetaan kuitenkin tehdä maanomistajan luvalla jo ennen ministeriön päätöstä. Kutsumme kaikkia asiasta huolestuneita mukaan ideoimaan ja toimimaan!
Tarkemmat tiedot päivitetään nuclearfreefinland.org-sivustolle. Yhteystiedot: ranuarescue
gmail [dot] com, puh.040-7319823 tai 046 6525436
Tilanteen taustaa:
Valtausalueella on useita soita ja pieniä vesistöjä, jotka ovat yhteydessä pohjavesialueisiin. Alueen vesistöt laskevat Natura-alueeseen kuuluvaan Simojokeen. Koeporauksia tehtäisiin yhteensä toistakymmentä kilometriä ja ne ulottuisivat mahdollisia pohjavesiesiintymiä syvemmälle. Mikäli radioaktiivinen malmi pääsee kosketuksiin veden kanssa, seuraukset voivat olla kohtalokkaat sekä alueen pohjavedelle että Simojoelle. Tutkimuksiin osallistuva Geologian tutkimuskeskus kieltää riskin olemassaolon siitä huolimatta, että pohjaveden pilaantuminen on ollut usein uraaninlouhinnan välitön seuraus.
Maailmalla uraaninlouhinta on aiheuttanut valtavia ympäristötuhoja, ja siitä on luovuttu muualla Euroopassa juuri ympäristösyiden vuoksi.
Ranualla toimiva Areva on vastuussa mm. laajoista ympäristötuhoista louhinta-alueillaan Nigerissä sekä skandaalin aiheuttaneesta louhintajätteeen leväperäisestä käsittelystä Ranskassa. Areva toimii tällä hetkellä Suomessa myös rakentamalla fiaskoksi kääntynyttä EPR-ydinreaktoria Eurajoen Olkiluodossa.
Tervolassa 20-27.7 2009 pidetyllä kansainvälisellä Ei uraanivoimaa!-leirillä vieraili ranualaisia kaivausten vastustajia
pyytämässä apua muilta ydinvoimaa vastustavilta henkilöiltä ja liikkeiltä. Ranualaiset aktiivit ovat yrittäneet tiedottaa alueen päättäjiä ja asukkaita uraanikaivostoiminnan riskeistä. He ovat mm. järjestäneet tiedotustilaisuuksia, keränneet nimiä uraaninlouhinnan kieltoa vaativaan addressiin erilaisissa tapahtumissa ja kirjoittaneet paikallislehtiin. Paikallisen kansalaisliikkeen mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset tilanteessa jossa vastassa ovat massiivinen uraanivoimateollisuuden lobbauskoneisto ja valtion energiapolitiikka,joka suosii kaivosteollisuutta Pohjois- Suomessa. Ranuan tilannetta käsitelleessä työryhmässä päätettiin alkaa tukemaan ranualaisia valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Ranua Rescue - ryhmä
*******************************
Liikkeitä ja informaatiota:
http://www.uraanivoima.com/?p=ranua
http://www.uraaniton.org/sivu/
http://www.nuclearfreefinland.org/fi/uraaninlouhinta-suomessa
http://www.olkiluoto.info/fi/21/3/
http://en.wikipedia.org/wiki/Uranium_mining
Joitain kokemuksia Arevasta ja uraaninlouhinnasta maailmalta:
http://yle.fi/mot/kj061023/kasikirjoitus.htm (uraanisotku á la Areva)
http://www.somalipress.com/news/2009-mar-31/desert-residents-pay-high-pr...
http://www.miningwatch.ca/updir/Uranium_Canada_web.pdf
http://tekknorg.wordpress.com/2008/07/08/france-30-cubic-meter-of-uraniu...
AREVA ja GTK:
http://www.areva.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/Areva_NC
http://www.gtk.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Geologian_tutkimuskeskus
_______________________________________________
Yksi toimintamahdollisuus:
Mailaa, soita tai faksaa kunnanvaltuuston jäsenille (kts lista alhaalla) Kerro heille omin sanoin, miksi olet huolissasi tilanteesta ja kannusta heitä sanomaan EI uraanivaltaukselle. Kerro lisäksi ainakin yksi syy miksi heidän ei pitäisi sallia uraanivaltausta alueellaan. Voit myös mielellään lähettää mailisi BCC:nä ranuarescue
gmail [dot] comranuarescue
gmail [dot] com.
Ranuan kunnanviraston aukioloajat:
Mon-Fri 0800-15.30
Tel. +358 40-867 0200, fax +358 16 354 160
Mon-Fri 0800-1100, 11.30-15.30
Kaikki valtuutettujen sähköpostit rimpsuna:
Kimmo [dot] Sarapaa
ranua [dot] fi, Mirva [dot] Salmela
ranua [dot] fi,
Paivio [dot] karttunen1
luukku [dot] com, keijo [dot] ruonala
osao [dot] fi,
Jaanahosio
wippies [dot] fi, Veijo [dot] Illikainen
pp [dot] inet [dot] fi,
Kaisa [dot] Illikainen-Niemela
alko [dot] fi, Eila [dot] Impio
pp [dot] inet [dot] fi,
Tarja [dot] Impio
ranua [dot] fi, Tuula [dot] Karjalainen
pp [dot] inet [dot] fi,
u [dot] karttunen
hotmail [dot] com, rkuoksa
hotmail [dot] com,
Hannu [dot] Kuukasjarvi
pp [dot] inet [dot] fi, Jouni [dot] Lohi
hotmail [dot] com,
hannuniemin
pp [dot] inet [dot] fi, Matti [dot] Nikula2
pp [dot] inet [dot] fi, sotka34
hotmail [dot] com,
ismo [dot] petajajarvi
gmail [dot] com, Kirsi [dot] Saaranen
luukku [dot] com,
Tapio [dot] Saukko
paliskunnat [dot] fi, pitopalvelu [dot] simontaival
pp [dot] inet [dot] fi,
Matti [dot] Simontaival
pp [dot] inet [dot] fi, Toivo [dot] Saaskilahti
luukku [dot] com,
Viola [dot] Tarujarvi
pp [dot] inet [dot] fi, Tuomas [dot] Vanhala
roiakk [dot] fi,
Lauri [dot] Vaarala
ranuanautokoulu [dot] fi, Anna-Maija [dot] Osterberg
ranua [dot] fi,
kirjaamo
ranua [dot] fi
Kunnanjohtaja
Kimmo Sarapää
Tel. +358 400-395235
email: Kimmo [dot] Sarapaa
ranua [dot] fi
Ranuan valtuusto/Council 2009 – 2012
Salmela Mirva, chair, KESK
Tel: +358 40 522 7614
email: Mirva [dot] Salmela
ranua [dot] fi
Karttunen Päiviö, 1st vice chair, KESK
Pihlajatie 2, 97700 Ranua
tel: +358 40 576 8486
Sähköposti: Paivio [dot] karttunen1
luukku [dot] com
Ruonala Keijo, 2nd vice chair, SDP
Laurintie 4 A 8, 97700 Ranua
tel: +358 400 820 988
email: keijo [dot] ruonala
osao [dot] fi
Hosio Jaana, KESK
Rynkänpuolentie 3, 97700 Ranua
tel: +358 40 747 7289
email: Jaanahosio
wippies [dot] fi
Illikainen Veijo, KESK
Kirkkotiensuu 4, 97700 Ranua
tel: +358 40 184 9289
email: Veijo [dot] Illikainen
pp [dot] inet [dot] fi
Illikainen-Niemelä Kaisa, SDP
Laurintie 4 as 7, 97700 Ranua
tel: +358 40 822 0923
email: Kaisa [dot] Illikainen-Niemela
alko [dot] fi
Impiö Eila, KOK
Kuusitie 4, 97700 Ranua
tel: +358 400 893 556
email: Eila [dot] Impio
pp [dot] inet [dot] fi
Impiö Tarja, KESK
Mursuahontie 6, 97765 Impiö
email: Tarja [dot] Impio
ranua [dot] fi
Karjalainen Tuula, SDP
Paavonahontie 5, 97700 Ranua
tel: +358 40 770 0327
Tuula [dot] Karjalainen
pp [dot] inet [dot] fi
Karttunen Ulla, KESK
Kirkkotie 53, 97700 Ranua
tel: +358 50 539 7453
email: u [dot] karttunen
hotmail [dot] com
Kuoksa Rauno, Parempi Ranua -ryhmän yhteislista
Pudasjärventie 236, 97700 Ranua
tel: +358 500 599 800
email: rkuoksa
hotmail [dot] com
Kuukasjärvi Hannu, KESK
Simojärventie 146, 97700 Ranua
tel: +358 40 721 3896
email: Hannu [dot] Kuukasjarvi
pp [dot] inet [dot] fi
Lohi Jouni, KESK
Kuukassalmentie 4, 97780 Kuukasjärvi
tel: +358 44 266 0880
email: Jouni [dot] Lohi
hotmail [dot] com
Nieminen Hannu, Parempi Ranua -ryhmän yhteislista
Pekkalantie 509, 97665 Pohjasperä
tel: +358 40 737 1986
email: hannuniemin
pp [dot] inet [dot] fi
Nikula Matti, Parempi Ranua -ryhmän yhteislista
Kataja-ahontie 2 B, 97700 Ranua
tel: +358 40 564 9726
email: Matti [dot] Nikula2
pp [dot] inet [dot] fi
Pernu Jouko, Parempi Ranua -ryhmän yhteislista
Peurantie 7-9 A 1, 97700 Ranua
tel: +358 44 083 0213
email: sotka34
hotmail [dot] com
Petäjäjärvi Ismo, KESK
Kettuharjuntie 2, 97665 Pohjasperä
tel: +358 40 592 5086
email: ismo [dot] petajajarvi
gmail [dot] com
Saaranen Kirsi, KESK
Simontie 185, 97715 Raiskio
tel: +358 400 859 565
email: Kirsi [dot] Saaranen
luukku [dot] com
Saukko Tapio, KESK
Toljantie 178, 97700 Ranua
tel: +358 400 185 904
email: Tapio [dot] Saukko
paliskunnat [dot] fi
Simontaival Jouko, KESK
Peurajärventie 43 A, 97700 Ranua
tel: +358 400 169 475
email: pitopalvelu [dot] simontaival
pp [dot] inet [dot] fi
Simontaival Matti, Parempi Ranua -ryhmän yhteislista
Toljantie 63, 97700 Ranua
tel: +358 400 698 835
email: Matti [dot] Simontaival
pp [dot] inet [dot] fi
Sääskilahti Reijo, KESK
Posiontie 342, 97760 Saariharju
tel: +358 400 398 995
Sääskilahti Toivo, KESK
Ruonanpirtintie 6, 97715 Raiskio
tel: +358 400 968 249
email: Toivo [dot] Saaskilahti
luukku [dot] com
Tarujärvi Viola, KESK
Simojoentie 9, 97715 Raiskio
tel: +358 40 534 7929
email: Viola [dot] Tarujarvi
pp [dot] inet [dot] fi
Vanhala Tuomas, KESK
Kirkkotie 25, 97700 Ranua
tel: +358 400 698 159
email: Tuomas [dot] Vanhala
roiakk [dot] fi
Väärälä Lauri, KOK
Tuomaantie 1 G, 97700 Ranua
tel: +358 400 393 923
email: Lauri [dot] Vaarala
ranuanautokoulu [dot] fi
Österberg Anna-Maija, KESK
Kirkkotie 57, 97700 Ranua
tel: +358 40 562 5237
email: Anna-Maija [dot] Osterberg
ranua [dot] fi
Ranua municipality
Aapiskuja 6 B
97700 RANUA
www.ranua.fi <http://www.ranua.fi>
email: kirjaamo
ranua [dot] fi
Sähköpostin lähettäminen on vain yksi pieni esimerkki: voit tehdä muutakin uraanikaivoksia vastaan. Lisää toimintavinkkejä tulossa myöhemmin.

